maanantai 7. marraskuuta 2011

Laatikkopaita






Miehen sisko toi viimeksi käydessään ihania afrikkalaisia printtikankaita. Olen lähinnä tyytynyt mallailemaan ja ihastelemaan niitä, uskaltamatta niitä sen kummemmin koskea (ettei ne vaan mene pilalle...)

Tilli Mössönpoika -blogissa ollut paitamalli oli kuitenkin niin simppeli, että rohkaistuin minäkin viimein kajoamaan aarrekankaisiini.

Käyttämäni kangas olisi riittänyt kokopitkään mekkoon, mutta halkaisin kankaan keskeltä ja päärmäsin reunan. Toinen reuna olikin jo valmiiksi ommeltu. Leikkaisin sanomalehdesta sopivan kaula-aukon kaavan ja sen mukaan vanhasta trikootopista kaarrokkeen ennen kuin uskaltauduin saksineni paitakankaan kimppuun.

Näin sen tein:
Leikkaa kaula-aukko haluamasi malliseksi ja samanlaiset kaarrokkeet.
Päärmää helmat.
Ompele kaarrokkeen saumat ja kiinnitä se kaula-aukkoon oikeat puolet vastakkain.
Käänsin mustaa kaarroketta hieman näkyville ennen kuin tikkasin kaarrokkeen paikoilleen.
Ompele sivusaumat. Jätä sivujen alareunoihin reilun 10 cm halkiot ja yläreunaan käden mentävät aukot. Minun ei tarvinnut päärmäillä sivuja, sillä kankaan oma reunapäärme oli siisti.

Ihana löijänä tästä tuli. Vaan onpas hankalaa tuo vaatteen esittely kuvin... Kuvausjärjestelyissä mukana korvatulehdusta poteva pienimmäinen, jolla halipula on näinä aikoina suuri.

Alla simppeli kaavakuva. Se ei ole mittakaavassa.

4 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

http://terveisiaperheesta.blogspot.com/2011/11/sisaltoa-beibe-sisaltoa.html

Sulle!

Ilonpilkkuja kirjoitti...

No, voi herttinen, ihan punastun. Kiitos Hanna!

eilen tänään huomenna kirjoitti...

Mua vaivaa toi sama: kunon oikein kiva kangas se jää ompeluhuoneen hyllyyn siinä pelossa, että pilaan sen jos ei ompelukset onnistukaan. kokemusta on.

Mutta laatikkopaitoja taidan tehdä ensi kesäksi...

Ilonpilkkuja kirjoitti...

Näissä ei varsinaisesti se kivakaan kangas voi pahasti mennä pilalle, kun saumat on ihan reunoilla. :) Voi vaikka myöhemmin ommella siitä jotain muuta.

Näitä pitäisi tehdä pari talveksikin jostain vähän paksummasta laskeutuvasta kankaasta, puuvillasta tai trikoosta. Niin, jos olisi aikaa...